Ensimmäisen kupilisen aamukahvia nautittuani herättelen varovaisesti vaimoani sillä tarvitsisimme häntä hetken päästä kuljettajaksi. Aamun kohde oli Oinassalmen sillan kupeessa oleva levähdys paikka josta oli päivän ohjelmamme määrä alkaa. Syksylle ollessa suunnitteilla pidempää vaellus reissua jonne oli tarkoitus ottaa yksi koiristamme mukaan joka ei ollut aikaisemmin ollut koskaan mukana vaelluksella olikin päivän tarkoitus häntä totuttaa liikkumiseen luonnossa.
Edellisenä päivänä tarkistettu sääennuste lupasi tälle päivälle todella lämmintä joka pakotti meidät liikkeelle hyvin aikaiseen, sillä tuhkahduttavassa helteessä en kuitenkaan tahtonut koiraani rasittaa joten eikun ylös ennen naapurin kukkoa.
Autossa koirani hieman katseli ihmeissään mikä olisi homman nimi, mitä nyt tapahtuu ? "viimeksi eilen kun lähdettiin autolla se teki hetken päästä hieman kipeää, kun lääkäri täti pisti minuun piikkejä, mutta mitä nyt ?" Lara hämmästynyt katse kysyy.
Kuitenkin kun saavumme perille alku pisteeseen ja nostettuani rinkan selkään ja otettuani talutus hihnan käteen Laran ilme kirkastuu, ja niin vaimoni jatkaessa matkaa takaisin kotiin minä ja Lara katoamme metsän siimekseen ja niin matka uuteen seikkailuun oli alkanut.......
Lara oli heti juonessa mukana ja olikin metsä polulla kuin kotonaan. Innoissan hän tutkikin kaikkia uusia hajuja ja polulta löyti paljon kaikkea kivaa, mutta turvallista mitä kannella hampaissaan. mJa niimpä milloin suussa oli tikku ja milloin käpy ja nuoren koirani silmät suorastaan loisti onnesta kun sai olla mukana.
Ensimmäiseksi etapiksi olin suunitellut patikoivamme siitä Oinassalmelta ohi Petkeljärven Keltasilmän laavulle missä oli tarkoitus pitää pientä taukoa ja tälle etapille kertyi matkaa noin yhdeksän kilometriä ja olikin aika tarkalleen puolessa välissä suunnittelemaani päivän vaellus reissua. Mutta vaikka Lara olikin metsä poluilla kuin kala vedessä, niin itseäni hieman askarrutti sillä selkäni oli ikävästi vaivannut minua jo kauan, ja olikin ollut suhteellisen kipeässä kunnossa jo useamman viikon juuri ennen suunnittelemaani harjoitus vaellusta Laran kanssa. Mutta sain kuitenkin huomata että kuitenkin tukeva hyvin istuva rinkka ei kuormittanut pahasti selkääni oikeastaan päin vastoin se paremminkin tuki sitä, hyvät kengät pehmyt pohja vaikkakin epätäsainen maasto vaihtelevine nousuineen ja laskuineen olikin terveellistä likkuntaa ja en huomannutkaan mitään kipuja kulkiessani, tai no oikean jalan pohkeeseen pisti mihin kipu alaselästäni säteili koko ajan olikin ainut kipu mitä tunsin.
Ja niin ensimmäinen etappimme menikin rennolla otteella välistä ihastellen ympäröivän luonon kauneutta mitä säesti lintujen aamu konsertti ja välistä otimme joitain kuvia, ja välistä no ne kepit ja kävyt mitkä oli Larasta kivoja täyihän niitäkin välillä viskoa, ja ikän kuin huomaamatta olimmekin ensimmäisen etappimme patikoineet.
Ja kun saavuimme suunittelemalleni tauko paikalle keltasilmän laavulle mikä sijaitsi aivan upeassa maisemassa saimme huomata jottemme olleet ainoita jotka oli tahtonut nauttia Suomen luonnon kauneudesta, vaan paikalla olikin siinä yönsä viettänyttä väkeä, mutta sopu sijaa antaa ja hyvin me siellä mahduttiin olemaan ja saimmekin vaihtaa ajatuksia turistern niitä näitä mukavia siinä aamiaista laitellessamme ja taukoa pitäessämme. Ja Lara ottikin hyvin nopeasti sen keski pisteen paikan hurmaten olemuksellaan paikallaolijat ja kepin viskojista ei ollut pulaa, ja eipä Lara siiitä näyttänyt olevan pahoillaan, vaan nautti saamastaan huomiosta.
Aikaa vierähtikin siinä laavulla suuniteltua enempi törmättyämme siihen mukavaan pariskuntaan sillä jutustellessa aika kuluu joutuisasti, mutta kuitenkin oli meidän viimein sanottava hyvästit ja jatkettava matkaa...
Ja Laran tauko liikuntaa...........
Ja lähdön hetken koittaessa nostan jälleen rinkan selkääni ja vihellän kutsun matka kumppanilleni ja kuin salama on hän vierelläni valmiina lähtöön, ja vilkutamme vielä hyvästiksi uusille tuttaville ja astelemme Laran kanssa hiljakseen pitkin mäntykangasta halkovaa polkua ja pian katoammekin mutkien ja mäkien taakse.
Toinen etappimmekin halkoi pitkin komeita harjuja sekä kaunina siintävien järviä ja lampien kuvastamaa maisemaa, välistä suljen silmäni hengitän syvään ja palan noustessa kurkkuun tunnen syvää kiitolisuutta Luojaani kohtaan kaikesta siitä mitä Hän on luonut meidän iloksemme ja siitä että minullakin on mahdollisuus nauttia siitä ympäröivästä luonnon kauneudesta, ja jossain syvällä sisällä sydämessäni vain soi laulu Amazing Grace / On armo suuri ihmeinen.
vaikka aluksi säikähdinkin kun polkumme vierustava varvikko heilahtaa aivan vieressämme ja näen vain silmä kulmassa nopeasti luikertelevan hahmon. Suustani vain lähtee terävä käsky kumppanilleni joka tätä käskyä tottelee epäröimättä minua, mutta huomaaan tuon hahmon jähmettyneen paikalleen noin puolenmetrin päähän meistä varvikon suojaan. Tarkennan katsettani ja huomaan pelkoni olleen turhaa edessäni onkin hievahtamatta harvinaisempi tuttavuus sain pienen hetken ihastella vaskitsaa sen kaunis kuparinruskea sävy kyljen pisteineen hohti siinä aamu auringossa silmieni edessä. Mutta kun otin puhelintani taskusta jotta olisin ottanut kuvaa tuosta käärmettä muistuttavasta liskosta, samassa se pujahtaakin piiloon maassa olevaan koloon ja jatkamme matkaa ilon täyttäen meidät.
Samassa saavummekin seuraavalle laavulle jossa olin alun perin miettinyt että olisimme hieman huilanneet, mutta auringon jo noustessa alkoi lämpö jo olla lähellä vaarallisia korkeuksia kaveriani ajatellen. Ja niimpä teenkin siinä hetkessä ratkaisun käytän Laran vieressä olevassa järvessä vilvoittelemassa ja jatkamme matkaa sen enempi pysähtymättä, sillä vilkaisu karttaan osoitti jottei päätepisteeseemme olisi enää montaa kilometriä.
Viimeisiä harjuja noustessamme ylös alkaa hiki virrata jo norona minunkin hatun lipan alta ja Larakin vilvoittaa itseään kieli pitkällä, mutta kuitenkin kuulemme jo autojen ääniä läheiseltä tieltäja tiedämme jotta päätepisteemme on jo ihan kiven heiton päässä. Pian olemmekin siinä pikitien varressa ja enää n. puoli kilometriä ja olisimme perillä.
Saavuttuamme perille Issonjärven rannalla olevalle leväkille lasken rinkkani selästä heitän kengät ja sukat jalastani pois ja anna niiden hengittä kesäistä ilmaa ja auringon paistaessa täydeltä selältä istuessani siinä nurmikolla huomaan kuinka lara käy viereeni makuulle laittaa päänsä reiteni päälle ja katsoo minua syvälle silmiin ikään kuin sanoen "Kiitos kun sain olla mukanasi"
Ja enää vain pieni kyynel silmä kulmassa tietäen että reissumme oli olut onnistunut jäämme odottamaan vierekkäin kyytiämme......
