Aikainen lintu madon nappaa .......

Aamu yön pikkutunneilla kellon käydessä kolmea, vaimea ääni puhelimesta ravistelee minua hereille. Edellisenä päivänä takana työpäivä ja illan kalareissu sekä tämän päivän varusteiden pakkaus sai unet jäämään ruhtinaaliseen yhtee tuntiin. Hieraisen unet silmistä ja raahauden alakertaan ja kahvin poristessa pannuun käytän kaveriani ulkona aamu tarpeilla.

Ensimmäisen kupilisen aamukahvia nautittuani herättelen varovaisesti vaimoani sillä tarvitsisimme häntä hetken päästä kuljettajaksi. Aamun kohde oli Oinassalmen sillan kupeessa oleva levähdys paikka josta oli päivän ohjelmamme määrä alkaa. Syksylle ollessa suunnitteilla pidempää vaellus reissua jonne oli tarkoitus ottaa yksi koiristamme mukaan joka ei ollut aikaisemmin ollut koskaan mukana vaelluksella olikin päivän tarkoitus häntä totuttaa liikkumiseen luonnossa.

Edellisenä päivänä tarkistettu sääennuste lupasi tälle päivälle todella lämmintä joka pakotti meidät liikkeelle hyvin aikaiseen, sillä tuhkahduttavassa helteessä en kuitenkaan tahtonut koiraani rasittaa joten eikun ylös ennen naapurin kukkoa.

Autossa koirani hieman katseli ihmeissään mikä olisi homman nimi, mitä nyt tapahtuu ? "viimeksi eilen kun lähdettiin autolla se teki hetken päästä hieman kipeää, kun lääkäri täti pisti minuun piikkejä, mutta mitä nyt ?" Lara hämmästynyt katse kysyy.
Kuitenkin kun saavumme perille alku pisteeseen ja nostettuani rinkan selkään ja otettuani talutus hihnan käteen Laran ilme kirkastuu, ja niin vaimoni jatkaessa matkaa takaisin kotiin minä ja Lara katoamme metsän siimekseen ja niin matka uuteen seikkailuun oli alkanut.......

Lara oli heti juonessa mukana ja olikin metsä polulla kuin kotonaan. Innoissan hän tutkikin kaikkia uusia hajuja ja polulta löyti paljon kaikkea kivaa, mutta turvallista mitä kannella hampaissaan. mJa niimpä milloin suussa oli tikku ja milloin käpy ja nuoren koirani silmät suorastaan loisti onnesta kun sai olla mukana.

Ensimmäiseksi etapiksi olin suunitellut patikoivamme siitä Oinassalmelta ohi Petkeljärven Keltasilmän laavulle missä oli tarkoitus pitää pientä taukoa ja tälle etapille kertyi matkaa noin yhdeksän kilometriä ja olikin aika tarkalleen puolessa välissä suunnittelemaani päivän vaellus reissua. Mutta vaikka Lara olikin metsä poluilla kuin kala vedessä, niin itseäni hieman askarrutti sillä selkäni oli ikävästi vaivannut minua  jo kauan, ja olikin ollut suhteellisen kipeässä kunnossa jo useamman viikon juuri ennen suunnittelemaani harjoitus vaellusta Laran kanssa. Mutta sain kuitenkin huomata että kuitenkin tukeva hyvin istuva rinkka ei kuormittanut pahasti selkääni oikeastaan päin vastoin se paremminkin tuki sitä, hyvät kengät pehmyt pohja vaikkakin epätäsainen maasto vaihtelevine nousuineen ja laskuineen  olikin terveellistä likkuntaa ja en huomannutkaan mitään kipuja kulkiessani, tai no oikean jalan pohkeeseen pisti mihin kipu alaselästäni säteili koko ajan olikin ainut kipu mitä tunsin.

Ja niin ensimmäinen etappimme menikin rennolla otteella välistä ihastellen ympäröivän luonon kauneutta mitä säesti lintujen aamu konsertti ja välistä otimme joitain kuvia, ja välistä no ne kepit ja kävyt mitkä oli Larasta kivoja täyihän niitäkin välillä viskoa, ja ikän kuin huomaamatta olimmekin ensimmäisen etappimme patikoineet.

Ja kun saavuimme suunittelemalleni tauko paikalle keltasilmän laavulle mikä sijaitsi aivan upeassa maisemassa saimme huomata jottemme olleet ainoita jotka oli tahtonut nauttia Suomen luonnon kauneudesta, vaan paikalla olikin siinä yönsä viettänyttä väkeä, mutta sopu sijaa antaa ja hyvin me siellä mahduttiin olemaan ja saimmekin vaihtaa ajatuksia turistern niitä näitä mukavia siinä aamiaista laitellessamme ja taukoa pitäessämme. Ja Lara ottikin hyvin nopeasti sen keski pisteen paikan hurmaten olemuksellaan paikallaolijat ja kepin viskojista ei ollut pulaa, ja eipä Lara siiitä näyttänyt olevan pahoillaan, vaan nautti saamastaan huomiosta.

Aikaa vierähtikin siinä laavulla suuniteltua enempi törmättyämme  siihen mukavaan pariskuntaan sillä jutustellessa aika kuluu joutuisasti, mutta kuitenkin oli meidän viimein sanottava hyvästit ja jatkettava matkaa...

Ja Laran tauko liikuntaa...........

Ja lähdön hetken koittaessa nostan jälleen rinkan selkääni ja vihellän kutsun matka kumppanilleni ja kuin salama on hän vierelläni valmiina lähtöön, ja vilkutamme vielä  hyvästiksi uusille tuttaville ja  astelemme Laran kanssa hiljakseen pitkin mäntykangasta halkovaa polkua ja pian katoammekin mutkien ja mäkien taakse.

Toinen etappimmekin halkoi pitkin komeita harjuja sekä kaunina siintävien järviä ja lampien kuvastamaa maisemaa, välistä suljen silmäni hengitän syvään ja palan noustessa kurkkuun tunnen syvää kiitolisuutta Luojaani kohtaan kaikesta siitä mitä Hän on luonut meidän iloksemme ja siitä että minullakin on mahdollisuus nauttia siitä ympäröivästä luonnon kauneudesta, ja jossain syvällä sisällä sydämessäni vain  soi laulu Amazing Grace / On armo suuri ihmeinen.

Tuntiessani tuota kiitollisuutta ja iloa mikä täytti sydämeni ja kiittäessäni Jumalaa siitä hyvyydestä mitä minäkin saan osakseni Häneltä, yllättäin Hän vastaakin minulle....

vaikka aluksi säikähdinkin kun polkumme vierustava varvikko heilahtaa aivan vieressämme  ja näen vain silmä kulmassa nopeasti luikertelevan hahmon. Suustani vain lähtee terävä käsky kumppanilleni joka tätä käskyä tottelee epäröimättä minua, mutta huomaaan tuon hahmon jähmettyneen paikalleen noin puolenmetrin päähän meistä varvikon suojaan. Tarkennan katsettani ja huomaan pelkoni olleen turhaa edessäni onkin hievahtamatta harvinaisempi  tuttavuus sain pienen hetken ihastella vaskitsaa sen kaunis kuparinruskea sävy kyljen pisteineen hohti siinä aamu auringossa silmieni edessä. Mutta kun otin puhelintani taskusta jotta olisin ottanut kuvaa tuosta käärmettä muistuttavasta liskosta, samassa se pujahtaakin  piiloon maassa olevaan koloon ja jatkamme matkaa ilon täyttäen meidät.

Samassa saavummekin seuraavalle laavulle jossa olin alun perin miettinyt että olisimme hieman huilanneet, mutta auringon jo noustessa alkoi lämpö jo olla lähellä vaarallisia korkeuksia kaveriani ajatellen. Ja niimpä teenkin siinä hetkessä ratkaisun käytän Laran vieressä olevassa järvessä vilvoittelemassa ja jatkamme matkaa sen enempi pysähtymättä, sillä vilkaisu karttaan osoitti jottei päätepisteeseemme olisi enää montaa kilometriä.

Viimeisiä harjuja noustessamme ylös alkaa hiki virrata jo norona minunkin hatun lipan alta ja Larakin vilvoittaa itseään kieli pitkällä, mutta kuitenkin kuulemme jo autojen ääniä läheiseltä tieltäja tiedämme jotta päätepisteemme on jo ihan kiven heiton päässä. Pian olemmekin siinä pikitien varressa ja enää n. puoli kilometriä ja olisimme perillä.

Saavuttuamme perille Issonjärven rannalla olevalle leväkille lasken rinkkani selästä heitän kengät ja sukat jalastani pois ja anna niiden hengittä kesäistä ilmaa ja auringon paistaessa täydeltä selältä istuessani  siinä nurmikolla huomaan kuinka lara käy viereeni makuulle laittaa päänsä reiteni päälle ja katsoo minua syvälle silmiin ikään kuin sanoen "Kiitos kun sain olla mukanasi"

Ja enää vain pieni kyynel silmä kulmassa tietäen että reissumme oli olut onnistunut jäämme odottamaan vierekkäin kyytiämme......

Ja mitään en pelkää......

Lumi ja jää ratisee askeleideni alla tutulla pimeällä tiellä. Tuo tuttu kuusikko yön huntuun puettuna saa uuden ilmeen ylleen ja kaikki muukin näyttä erillaiselta yön pimeinä tunteina. Hiljaa painan pääni alas huolien kaivellessa sisintäni ja tuijotan kengän kärkiäni, ja askeleeni löytävät turvallisesti paikkansa pimeässäkin. Hiljaa huokaan Jumalani puoleen "Herrani voisinko nähdä jälleen edes pienen palan siitä Aabrahamin tähtitaivaasta" Nostan katsettani ja samassa käy öisellä taivaalla tulen leimaus tähden pudotessa alas, silloin ilo ja rauha täyttää sisimpäni enkä enää  pelkää mitään ......

Tuo ohitse kiitävä hetki pimeällä lenkkipolulla Jumalani kanssa kosketti jälleen jotain syvällä sisimmässäni, hetki muistutti mieleeni vuosi tuhansien takaisia tapahtumia kuinka Jumala oli auttanut ja turvannut kansansa matkaa Egyptin orjuudesta vapauteen.

Ja Herrakulki heidän edellänsä, päivällä pilvenpatsaassa johdattaaksensa heitä tietä myöten ja yöllä tulenpatsaassa valaistaksensa heidän kulkunsa, niin että he voivat vaeltaa sekä päivällä että yöllä.

Pilvenpatsas ei poistunut päivällä eikä tulenpatsas yöllä kansan edestä.

2 Moos 13:21-22

Niin Jumalan enkeli, joka oli kulkenut Israelin joukon edellä, siirtyi kulkemaan heidän takanansa; ja pilvenpatsas siirtyi heidän edeltänsä ja asettui heidän taaksensa

ja tuli Egyptiläisten joukon ja Israelin joukon välii; ja pilvi oli pimeä noille ja valaisi yön näille. Näin koko yönä toinen joukko ei voinut lähestyä toista.

2 Moos 14:19-20

Muistellessani tuota tuttua sanan paikkaa tuntuvatkin omat murheet varsin pieniltä ja saan jälleen luottaa siihen että Hän pitää huolen minusta ja niin meistä jokaisestakin tänäkin päivänä, niin kuin silloinkin esikois kansastaan.

Vaikka nyt onkin sellainen aika vuodesta että retket luonnossa onkin etupäässä lenkkejä koirien kanssa tuo ne silti iloa elämään aivan yhtä lailla kuin metsästys, kalastus tai marajastus reissut, ja saan keskustella Jumalani kanssa siellä yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa yhtä lailla lenkkipoluilla kuin sienimetsissä tai vaellus reiteilla. Niimpä olenkin kokenut valtavaa iloa ja etuoikeutta saadessani asua maaseudulla kun luonto on läsnä elämässäni arjessakin, ja siellä saan kohdata Jumalaani ja kuulla Hänen äänensä kaikkein kirkkaimpana. Ja niitäkin hetkiä koetan parhaani mukaan hieman raottaa ja toivottavasti myös jakaa sitä iloa mitä saa itsekkin kokea.

Taas aurinko nousee......

Kellon lähennellessä puoli kahdeksaa raottelen hieman silmiäni ja oion itseäni petillä. Edellinen pitkäksi venähänyt päivä vaati omat veronsa ja illalla ei ollut itsekkään hyvin unta tarvinnut houkutella. Ja oiottua jäseniäni astelen hissukseen alakertaan jonne veljenikin oli hetken aikaisemmin saapunut hyvät huomenet toivotettuamme hiivin läheisen oven taakse ja kuuntelen varovaisesti......

Ei hiiskaustakaan. Tyttäreni oli vielä täydessä unessa, mutta tänä aamuna en häntä ruvennut herättelemään, sillä olimme hänelle luvanneet, että tänään hän voisi nukkua niin kauan kuin tahtoisi.

Aamupala pöydässä kävimme edellisen päivän tapahtumia läpi ja suunnittelimme tulevia. Hyvässä seurassa aika rientää ihan huomaamatta, ja tajuamme että voisi olla kohta aika ruveta valmistelemaan lounasta. Vilkaisen kelloon joka alkaa lähennellä puolta päivää ja alan miettiä neitokaisen herättämistä, mutta maltan vielä mieleni ja siirryn veljeni avuksi keittiön puolelle.

Kellon nakuttaessa jo yli puolta päivää avaan huoneen oven ja varovaisesti herättelen tytärtäni. Unta kun oli jo takan oikeastaa puoli vuorokautta, ja kalat oli vielä käsittelemättä. Illalla olimme vain verestäneet ne ja laittaneet jäihin jotta saisi tyttärenikin opetela mateen perkaamisen kun hän oli sitä itsekkin toivonut.

Pian peiton raosta pilkistää siniset säihkyvät silmät, vaikkakin jokseenkin uniset vielä ja hento ääni toivottaa huomenta. Kysyessäni hieman leikkisästi että ottaisiko hän aamiaista vai odottaako hän lounaan joka olisi kohta puoleen valmista, saankin napakan vastauksen "aamiaista kiitos"  mutta kuitenkin hymyillen hän katsoo minua silmiin joista voin edelleen nähdä sitä tiettyä onnelisuutta.

Ja niin aamupalan jälkeen olikin aika tarttua toimeen, eli mateen perkaus. Olin hakenut matikat jäistä ja sisällä jo odottikin perkuulauta sekä pihdit. Aivan intoa täynnä tyttäreni on tarttumassa toimeen. Jarruttelen häntä hieman ja näytän hänelle ensin kuinka homma toimii.

Ensin kidusten takaa etusormi sisään nahkan alle ja liutetaan niskalle ja sama toiselta puolelta. Käännös ja samoin etuevän vierestä kaulalle molemmin puolin. Näin nahka oli irti päänpuolelta.  Repäisen nahkan auki aivan pään takaa ja ote mateen päästä, pyöräytän pihdit nahkan reunaan ja puristan ne kiini. Tasainen veto aina pyrstön päähän asti ja edessä oli nyljetty made. Seruraavaksi teimme vatsa avanteen ja poistimme sisälmykset ja totesimme mädin olevan jo sen verran verestävää, että tällä kertaa emme voineet madekaviaaria valmistaa.

"No niin nyt on sinun vuorosi" sanon tyttärelleni, mutta autan kuitenkin vielä sen alun koska arvaan sen olevan ensikertalaiselle ehkä vielä turhan hankalan. Koitan kuitenkin tehdä tuon alku avauksen nahkaan hidastetusti, samalla selittäen. Ja seuraavaksi onkin tyttären vuoro.

No eipä neiti yhtään arkaillut tarttua matikkaan ja pihteihin vaikka kuinka niljakas ja joidenkin mielestä jopa etova tuo herkku onkin. Niin tyttäreni tarttuu mateen päähän,  pyöräyttää pihdit nahkaan ja puristaa kiinni. varovaisesti vetäen, ja kohta olikin made nyljettynä laudalla. "Hienoa" kannustan häntä ja sitten suolet pois. Ja kyllä sekin onnistui hyvin häneltä. Ja myönnän tunsin kyllä pienoista ylpeyttä tyttärestäni, kun katsoin hänen touhuamistaan. "Todellinen eränkävijä" tuumin hiljaa mielessäni. Sillä tiesin monia jotka kyllä pyytävät, mutta saaliin käsittely jätetään toisille. Ei, ei niin minun mielestä oikea eränkävijä toimi, vaan kyllä saaliinsa pitää käsitellä itse. Siinä yksi seikka mitä tyttäressäni kovasti arvostan monen muun asian lisäksi. Hänellä on halu oppia tekemään itse, hän suorastaan aina vaatii, että hän sitten haluaa myös loppu käsittelyn tehdä itse.

Havahdun ajatuksistani "Isi seuraava" kuuluu viereltä.......

Ja niin hetkeä myöhemmin illan saalis oli jatko jalostusta vaille valmis, ja heitämme kevyen suolan matikoihin ja rupeamme pukemaan ulkovaatteita päälle.

Puettuamme päälle lähdemme hakemaan savustus välineitä varastosta tyttäreni hakiessa liiteristä puita. Savumade-keitto ajatus saa jo veden herahtamaan kieleni päälle, ja kuvittelen jo sieluni silmin edessäni höyryävän annoksen tuota herkkua. Mutta vielä niihin mielikuvien toteutumiseen olisi jokunen askel. Kohta asettelemme matikat savustuslaatikkoon ja virittelemme tulet. Pian savukiehkurat mutkittelevat taivaalle liekkien nuollessa laatikon pohjaa ja kylkiä.

Muutama kymmenen minuuttia myöhemmin avaamme varovaisesti "aarrearkkumme"  kantta. Ilmoille tulvahtaa savua ja aistejani hivelevä huumaava tuoksua. Savukala njam, ja saan oikein keskittyä jotta saan pidettyä itseni ja sormeni kurissa. Pyöräytämme kalat vielä voipaperiin ja folioon ja jätämme ne vetäytymään, sillä savun maku on tasaisempi ja täyteläisempi kun kalan antaa vetäytyä kaikessa rauhassa eikä hätiköi,  paitsi jos tietty haluaa lämmintä savukalaa, mutta nyt olikin tarkoitus tehdä keittoa joten olisikin suotavaa antaa makujen tasoittua ja syventyä.

Lounaan, iltakahvien ja tyttäreni päiväunien jälkeen saattoikin kotimatkamme alkaa. Pakattuamme tavarat autoomme huikkaamme isännillemme heipat ja kohta volkkarin valot peilaavat pimeää talvista taivalta, reilu kaksi tuntinen jotta olisimme kotona. Matkalla tyttäreni vielä ottaa pienet nokoset ja hyvä niin sillä olisihan hänellä seuraava päivä jo koulupäivä. kotona tyttäreni siirtyy suoraan nukkumaan minun jäädessä purkamaan tavaroita autosta itselläni olisi vielä edessä onneksi yksi vapaapäivä jonka olin aikonut käyttää herkun valmistukseen jonka tulisin tekemään pidemmän kaavan kautta.


Yön nukuttuani hyvin ja vietyäni lapset kouluun ja vaimoni töihin, vielä pakolliset aamutoimet eläinten tiimoilta ja päästäisiin itse asiaan.......


      ........ Virittelen tulet hellaan ja otan jääkaapista keittotarpeita esiin. Lauantai iltana olimme osasta matikoista paistaneet iltapalksi fileitä. Näistä tuoreista perkeistä olin aikonut valmistaa kalaliemen.  Puhdistan mateen päistä kidukset yms. pois, huuhtelen ne ja samoin selkäruodon. Leikkaan selkäruotoa pienemmiksi paloiksi ja kattilaan kylmään veteen. Vielä sekaan hieman lanttua ja porkkanaa reiluina lohkoina, muutama laakerinlehti, karkeaa merisuolaa, maustepippuria ja muutama salvian lehti.
Kansi päälle ja kun liemi oli kiehahtanut keittelin hiljaisella tulella niin jotta se juuri ja juuri hieman pulppasi kolmisen tuntia tämän jälkeen siivilöin limen puhtaaseen kattilaan.

Keitettyäni kalaliemen laitoin liemeen perunaa reiluina lohkoina ja keitin ne siinä kypsäksi. Kattila pois liedeltä ja  kypsät perunat soseutin liemineen aivan sileäksi velliksi. Sitten sekaan hakattua kuullotettua sipulia ja kolmenjuuston ruokakermaa. Kiehautan tämän seoksen ja lisään vahvaa koskenlaskijaa, ja kun kosken laskija on sulanut sekaan  lisään keittoon puhdistetut kuutioidut savumatikat ja silputtua purjoa sekä hivenen rouhittua mustaapippuria. Tarkistetaan maku ja maustetaan tarvittaessa lisää.

 Suolaa lisään vasta tässä vaiheessa jos on tarpeen,  koska myös savukalasta irtoaa keittoon suolaa joten suolan käytön  kanssa kannattaa olla alkuvaiheessa varovainen.

Vain kevyt kiehautus jotta kalakin lämpeää, muttei muussaannu sekaan ja purjokin pysyy vihreänä eikä ihan täysin kypsy niin antaa oman maku ja värivivahteen keittoon. Ja annoksen päälle paahdettuja leipäkuutioita ja Bon appettit samettinen savumadekeitto on valmista nautittavaksi.

Illan hämärtyessä........

Kellon soidessa aamuyön pimeinä tunteina istahdan sängyn laidalle ja  hieraisen silmiäni. Kävellessäni alakertaaan aamukahvin keittoon mielessä jo pyörii päivän suunnitelmat. Kahvin poristessa ja puuron hautuessa suuntaan kohti yläkertaa herättälemään tytärtäni, sillä olihan hän halunnut lähteä reissuun mukaan. Tällä kertaa reissumme kohde oli lähteä veljeni luo ja suunnata hänen tiedossa oleville made apajille, tosin ensin olimme aikoneet päivällä käydä syöttikaloja pilkkimässä, joten tiedossa oli hyvin ulkoilu painotteinen päivä. Raottaessani tyttären huoneen ovea ja toivottaessa hyvät huomenet, ja vaikka kello näytti vasta puoli viitä aamulla olisi voinut luulla teini-ikäisen suusta tulevan vastaukseksi epämääräistä murinaa, mutta ei, ei meidän neiti päinvastoin kuin vieteri ponkaisi hän sängystä ylös ja hyvin pian olikin jo aamiaispöydässä hymyssäsuin. Tyttären nauttiessa aaamiaista itse tein vielä viimehetken varuste katsausta ja pakkasin kalastusvälineitä ja muita mukana tarvittavia asioita autoon. Aamiaisen nautittuamme olikin aika jo lähteä matkaan, ja kellon käydessä kuutta olikin automme keula jo kohti uusia eräkokemuksia ja niin minä kuin tyttärenikin olimme intoa täynnä odottaen päivän kokemuksia.

Ja niin muutaman tunnin ajomatkan päätteeksi kaarsin auton tuttuun pihaan, ja hetkeä myöhemmin saimme naurahtraen todeta jotta jo aamiaisen nautittuamme olisi varmaan veljeni laittelema aamupala sitten jo välipalaa, että no jos nyt jotain pientä vielä. Tuvan pöydän ääressä istuessa oli hyvä vaihtaa kuulumisia ja tehdä lopulliset suunitelmat tulevalle päivälle, Päivän ensimmäisen pilkinnän paikka oli ihan lähijärvellä jonne kulkumme pian suuntasikin. Veljeni paikallistuntemukseen luottaen kohta kairasimmekin ensimmäisiä reikiä jäähän ja haluttu saaliimme olikin särjet jonka tiesimme olevan hyvä syöttikala matikalle. Laittelin tyttärelle pilkit valmiiksi ja siirryin omalle avannolleni ja hetken päästä alkoikin vavan käressä näkyä pientä liikettä...... Nopea nykäisy ja siimaa ylös, ylös, ylös ja ei särkeä, mutta pieni ahven. No kyllä sekin käy ja sujautan ensimmäisen kalan reppuun. Muutaman ahvenen myöhemmin kuulen vähän matkan päästä riemun kiljaisun ja kohta tyttäreni saapuu luokseni hymyillen "isi neuvotko kuinka tämä irroitetaan" Ensimmäinen kala oli jäänyt koukkuun ja yhdessä katsottiin hyvä niksi kalan irroitukseen ja toista kertaa ei enää tarvinnutkaan neuvoa vaikka kaloja näytti aina silloin tällöin jäälle nousevankin. Ja niin aika jäällä kului kuin siivillä ja jouduimmekin toteamaan että olisiko jo aika lähteä lounaalle jotta kerkeäisimme made pakoillekkin.

Pikaisen lounaan ja päiväkahvin jälkeen suuntasimme meille uusia, mutta veljelleni tuttuja kalapaikkoja kohti, ja kellon jo lähennellessä ilta kuutta ja hämäränkin jo laskeutuneen olimmekin jo kävelemässä kohti tiettyä matalikkoa kohden, Matka ei ollut kovin pitkä japerille päästyämme ympäristöä hieman otsalampun valossa tutkailtuamme aloimme kairata reikiä ruohikon laidalle ja keskemmälle. Tyttärenikin olisi halunnut koettaa kairata , mutta kuitenkin tällä kertaa säästimme nuorta erästelijän alkua vaivalta ja teimme reiät valmiiksi, ihan jo senkin takia, että isompi kaira olisi jäykempi käsitellä ja toisekseen kun pilkkiavannot tehtiin todella matalaan olisi osattava loppu kairata hyvin varovasti jottei kairanterä karahtaisi pohjaan. Niin hieman kuuden jälkeen laitoimme ensimmäisiä syöttipaloja itse tekemiini mademorreihin, ja niin alkoikin pohjan jytkyttäminen. Tällä kertaa lakien muututtua emme enää voineetkaan haroja tai ryöstäjiä käyttää, vaan meidän oli pakko käyttää yhden koukun syöttipilkkiä.

Ensimmäinen puoli tuntinen oli aivan hiljainen ei mitään liikettä, tyttäreni hieman välistä jo turhaantui ja kävi pikkasen oikoselleen reppujen päälle sillä olihan päivä ollut jo aika pitkä. Kellon ollessa seitsemän seutuja huomaamme ensimmäiset nykäisyt, tässä välin oli tyttärenikin jo jälleen tarttunut pilkkivapaan ja tottuneesti morri jytkytti pohjaa.... hieman ylös pohjasta hetken odotus ja jälleen pohjan jytkytystä. Tovin tätä toistettua kuuluu läheltä pimeydestä riemun huuto "Jes eka matikka" Ja kyllä tyttäreni oli kuin olikin onnistunut madetta juksaamaan ja tuo keskitalven herkku mutkitteli jään päällä. Voi sitä riemua mikä hänellä oli, sillä aikaisemmilla madepilkkireissuilla oli matikat juksanneet tyttöäni ja syötit oli vain hävinneet koukusta ja tämän reissun vaatimaton toive hänellä olikin "jos minä edes yhden matikan saisin" näin lapsen pieni toive oli käynyt toteen ja se ensimmäinen oli siinä.

Pian tämän jälkeen alkoi nykäisyjä tuntua enemmänkin, mutta ei kiinni niimpä arvelimme näiden olevan pieniä ja epäilimme jottei ne saisikaan  kunnolla otettua syöttiä. Kun hetkeen ei tapahtunutkaan mitään vaihdoin jälleen avantoa hetki jytkytystä hieman pohjasta ylös, ja hetki jytkytystä ja hieman.....    " hei tämähän tuntuukin hieman painavalta ja samassa nopea nykäisy ja siinä oli lisää tuota himoittuamme herkkua. Siinä avantoni vieressä ihan välittömässä läheisyydessä oli toinenkin avanto ja kehoitinkin tytärtäni tulemaan siihen ja eipä aikaakaan kun hänellä olikin made jälleen jäällä

Siinä vielä tovi pilkittiit ja kun kutuaika ei vielä ollut ihan parhaimmillaan ja tyttärenikin tuntui jo hieman palelevan, niin  päätimme kasata välineet ja lähteä kohti autoa ja veljeni kotia ja saunan lämpöön. Illan saldoksi tuli neljä madetta joten herkullinen kalakeitto olikin turvattu ja saatoimme hyvillä mielin lähteä sinne iltapalan laittoon ja saunan lämmitykseen, ja vaikka päivä olikin venynyt pitkäksi tuolta puoli viidestä puoli yöhön asti, niin eipä valituksia eikä muutakaan purnausta päivän aikana kuulunut ja niin sainkin päivän parhaan palkinnon katsoessani kuinka onnellinen nuori eränaisen alku hymyillen käpertyi peittoon ja pian saatoikin ne suloiset unet alkaa hennon tuhinan säestyksellä.

Esittely

Blogia kirjoittaa 43 vuotias kahden lapsen isä jonka rakkaimmat harrasteet liittyy tavalla tai toisella luontoon ja siellä puuhailuun, tai no paremminkin se on elämän tapa kuin harrastus. Luonto on minun elämässäni uskon ja perheen ohella hyvin suuressa osassa se on paikka missä sisin rauhoittuu ja siellä voi unhoittaa kaikki kiireet ja murheet vaikka ihan vain kuunnellessa ja ihastellessa Suomen luonnon kauneutta vuoden ajasta riippumatta. Blogin sisältö voi olla hyvinkin vaihtelevaa niin metsästys tai kalastus reissuista aina tuonne vaellusreiteille. Saatammepa joskus kurkata eräkeittiöönikin tai kameran linssin taakse tai turista muuten mukavia puuhastellessa luontoon liittyvää. Ja voi olla, että joskus saatan pohtia hieman syvällisemminkin asioita mitä luonto minulle  tarjoaa. Tämän pidemmin en esittelyä höpise vaan raotan hieman korpikuusen oksia ja toivotan kaikki tervetulleeksi matkaan.